Palautetta poliisille

Pasilan poliisiaseman lupapalvelu, aamulla 12.11.2013

Mie ymmärrän että kaikilla on joskus huonoja päiviä, mutta silti. Vaikka aikuinen jo olenkin, niin mie olin polvet jännityksestä tutisten hakemassa ensimmäistä biometristä passiani. Uutta ja jännittävää ja kaikkea siltä väliltä. Tähänastisen elämäni aikana olen tottunut siihen että maksupuoli on se kaupankäynnin päättävä juttu ja hieman hämmennyin kun siinä alettiin jo euroja vaihtaa, missä vaiheessa menin ääneen ihmettelemään että eikö niitä minun sormenjälkiäni tarvitakaan. En olisi tarvinnut tähän vastaukseksi tylytystä aiheesta kuinka hän osaa kyllä työnsä, kun on sen verran kauan sitä tehnyt. Siihen oli aika mieltäylentävää koittaa mutista anteeksipyyntöä että en minä nyt sitä tarkoittanut.

Oli siinä ja tässä kirjoitinko tätä palautetta ollenkaan kun tässä nyt ei ole kyse muusta kuin pahasta mielestä, mutta saanpa tämän päivän mielessä pyörineen aamun nyt ehkä mielestäni. Vaikka sinä kiltti lupapalvelutäti ehkä teet näiden asioiden kanssa töitä joka päivä, niin ne eivät silti ole välttämättä meille kaikille muille itsestäänselviä vaikka ikää olisikin yli 18. Ja jos me täysi-ikäiset esitämme tyhmiä kysymyksiä niin ei kai ole liikaa odottaa että niihin saisi edes jotenkin neutraalin vastauksen. Son jännä kuinka pienestä on kiinni että pilaa toistenkin päivän. Ikävää jos sinulla oli huono päivä, tämänaamuisen jälkeen minullakin oli.


---

Mikon mielestä tässä ei ollut tarpeeksi kirosanoja, mutta en keksinyt mihin väliin olisin muutaman painoarvoltaan jykevämmän lisännyt, joten lähetin tällaisenaan. Oli kyllä niin pensselitäti että tuli ärsytys.

Alle 100 sanaa

Menin lupaamaan että kirjoittaisin itsestäni esittelytekstin seuraavaan virman uutiskirjeeseen. Sitä itsesuojeluvaistoa kun kerran ei ole siunaantunut. Tuli huomattua miten himputin vaikeata on koittaa summata itsensä kappaleeseen tekstiä. Ihan näin muodon vuoksi voin suositella kaivamaan pöytälaatikosta paperia ja kynän, ja yrittämään mitä itse saa aikaan. Oma tyylinäytteeni meni lopulta näin:

"Geneettisesti tamperelainen, henkisesti lappilainen ja vuokrasuhteellisesti espoolainen. Pääsääntöisesti eksyksissä, usein ymmällään ja pystyy silti ylläpitämään illuusiota siitä että tietää mitä tekee. Omistaa koiran ja jollakin mittapuulla kattavan levykokoelman. Enemmän mörinää kuin klassista, mutta ei kai se ole niin justiinsa. Tykkää sotaelokuvista ja dokumenteista. Kiinnostunut historiasta ja tieteestä. Lukisi mieluusti enemmän kuin ehtii. Harrastaa verbaaliakrobatiaa ja sarkasmia. Värkkää taittohommia vapaa-ajallaankin elämän hankkimisen sijaan. Kyllästyy äärettömän nopeasti tylsiin asioihin. Luuli pienenä että paprikan siemenet on myrkyllisiä, traumatisoitunutkin siis on. On huono kertomaan itsestään. Kysyä saa."


17 sanaa jäi käyttämättä. Tämäntasoinen ohi päästetty tilaisuus epäilemättä pitää minua hereillä monta tulevaa yötä.

Koti-ikävä

Ihan hillitön ikävä Tornioon. Ei pysty selittämään. Kaipaa sitä kuollutta hiljaisuutta ja tilaa hengittää. Niitä paikkoja missä kuulee omat ajatukset, ja kaikki tuntuu selkeämmältä. Ei ole niin paljoa kysymyksiä, ja loppuihinkin löytyy vastaukset ihan yrittämättä. Ei ole "jos", on vain se mitä on. Rehellisyyttä, nimenomaan helppoa sellaista. Ei velvollisuudentunnon värittämiä päätöksiä, ei huomioonottamisen liikaa vääristämiä ajatuksia. Ei loputtomia tavoitteita, huomisen odottamista ja suunnitelmia. Vain se hetki ja olemassaolo. Onni juuri siinä sekunnissa. Täydellisyys.

Oman melankolian halaus. Ei pahassa, vaan tuttu rutistus vanhalta ystävältä. Se osa siitä aitoudesta, jota ei muualla pysty tunnustamaan. Joutuu muuten selittämään. Eivät ymmärrä vaan kysyvät, ihan liikaa. Ei ole mitään kerrottavaa, mutta joku vastaus pitäisi pakolla keksiä, eivät luovuta muuten. Sitä sellaista erilaisuutta jota muut eivät voi käsittää. Ei tarvitsekaan, mutta en myöskään halua selittää. Se tuhoaa liikaa. Ei kaikelle tarvitse olla syitä.

Tuntuu kuin sulkeutuisi. Pitäisi päästä Tornioon. Hengittämään mennyttä aikaa ja oloa.

"..by these frosty waters I rest by your side,

I hold you in my arms for the last time,

if only I could tell you how I need your love,

if only you had seen what I kept in my heart.."

(Insomnium - The Bitter End)